Näe ja koe kaunis pohjalainen ja keskisuomalainen kesämaisema 1950-luvun junalla!
Kumisevan Kaiku Osk järjestää lauantaina 15.8.2026 kiskobussimatkan Pohjois-Suomen rautatieharrastajat ry:n (PoRha) kolmivaunuisella lättähatulla Oulu-Ylivieska-Haapajärvi-Pihtipudas-Jyväskylä –radalla. Kyytiin voi nousta ja poistua eri asemilla tai matkustaa vaikka edestakaisin Oulun ja Jyväskylän välillä. Jyväskylässä vapaata aikaa on klo 12.30 – 15.30.
Jyväskylässä on mahdollisuus osallistua opastettuun bussikiertoajeluun. Hinta on 15 €/hlö. Maksun voi maksaa ennakkoon junalipun yhteydessä tai junassa konduktöörille. Kiertoajelulla käydään Viherlandiassa, jossa on mahdollisuus ruokailuun ja ostoksille. Kiertoajelulla nähdään Jyväskylän historiaan ja nykyisyyteen kuuluvia asioita. Kuullaan, miten 8 000 asukkaan pienestä kulttuuri- ja koulukaupungista tuli sotien aikana suuri aseteollisuuden keskus, jossa ja jonka ympäristössä lähes 5 000 miestä ja naista valmisti aseita ja ammuksia. Samoin tiedetään, miten sodan jälkeen aseet onnistuttiin aseet muuttamaan mm. paperikoneiksi, laivojen moottoreiksi ja traktoreiksi ja mitkä asiat vaikuttivat siihen, että Jyväskylän kaupungista ja ympäristöstä tuli vuosien aikana lähes 200 000 asukkaan ja monipuolisen elinkeinorakenteen mukana iso kulttuuri- ja koulutuskaupunki.
Kiskobussit alkoivat kulkea Oulu-Ylivieska-Haapajärvi ja Jyväskylä-Saarijärvi -välillä v. 1954. Haapajärveltä pääsi kiskobussilla Pihtiputaalle vuonna 1958 ja Saarijärvelle 1960. Henkilöliikenne loppui Saarijärven ja Pihtiputaan väliltä 1968, Saarijärveltä 1978 ja Äänekoskelta 1987. Nyt rata Jyväskylästä Äänekoskelle on sähköistetty. Koko rata myös Haapajärvelle saakka on myös kunnostettu raskailla kiskoilla. Enää ei voi kuulla lyhyiden kiskojen kolketta, mutta rata kulkee edelleen komeiden järvimaisemien kautta.
Tänä vuonna tuli kuluneeksi 140 vuotta Seinäjoki-Oulu -radan ja 100 vuotta Ylivieska-Iisalmi -radan virallisesta avaamisesta.
Ilmoittaudu mukaan loppukesän nostalgisimmalle reissulle!
Linkki ilmoittautumiseen: täällä. Tiedustelut www.kumisevankaiku.fi tai sähköpostitse kumisevan.kaiku@gmail.com tai puh. 040 747 3183, 040 575 7356 ja 040 736 4790.
Ennakkolippujen maksu viimeistään 12.8. Kumisevan Kaiku Osk:n tilille FI62 5026 0820 0933 58. Konduktööri antaa junassa lipun maksun perusteella. Konduktööri myy myös junassa lippuja ennakkoilmoittautuneille. Maksu käteisellä tai pankkikortilla. Lisämaksu 5 €/maksutapahtuma.
Hinnat:
Aikataulu:


